NELJÄ VUOSIKYMMENTÄ ANTTOLAN KESÄASUKKAANA

Sen päivän muistan kuten eilisen. Anttolan säästöpankin johtaja Erkki Lehkonen, ystävä, monitoimimies, kaikessa avulias, souteli minun ja Matti Rankin, opiskelutoverini ja pitkäaikaisen naapurini kanssa kohti Keljunlahden pohjukkaa. Syyspäivän aurinko kultasi koivikkoa ja harmaata mökkiä, vesi kimmelsi kirkkaana. Elsa Parkkinen kipusi vieraat tulijat nähtyään rinnettä ylös piiloon, ja palasi takaisin Lehkosen huudeltua ja kerrottua tulijoista. Mökki maineen oli myynnissä.
Meillä ostajaehdokkailla oli ongelma. Kummallakin se oli sama: Meillä bungalow Nummelassa järven rannalla, jota uusi viemäri alkoi liata ja Rankeilla kesäasunto Lohjan Puujärvellä, jossa ympärille oli tullut häiritsevää uudisasutusta. Nyt siis kauas pääkaupunkiseudusta ja rauhalliselle seudulle, jossa vedet ovat puhtaat ja luonnonrauha järkkymätön.

Pientilahan se oli, maasto kallioinen, muutama peltotilkku metsäaukioilla, vanhaa, harmaantunutta mökkiä ympäröi heinäpelto, jolta satoa oli korjattu kallellaan olevaan latoon. Kissa oli raapinut tuvan tapetteja, puuhella näytti savuttaneen. Mutta tiesin, että juuri tällaista Airi-vaimoni oli halunnut. Korjaamallahan siitä saisi hyvinkin asuttavan kesänviettopaikan, vaikka tieyhteys vielä puuttui sähköstä ja puhelimesta puhumattakaan. Mutta kun Rankit halusivat puolestaan pystyttää uuden kesähuvilan, pientilan jako alkoi hahmottua. Kaupat päätettiin tehdä ja kahtiajako luonnosteltiin karttaan. Kaupanvahvistajan kysyessä meidän ammattejamme vastasin omalta osaltani ylpeänä että puolipientilallinen

Kumpikin tilasi sitten rantaansa rakennettavaksi käsin veistetystä hirrestä rantasaunan ja Rankit panivat alulle hirsihuvilan rakennustyöt. Me puolestaan korjautimme mökin. Sisätilat siivottiin, katto uusittiin ja pihapiiriä järjesteltiin uudelleen. Kun vuokravene Huli sitten seuraavana kesänä kuljetti meidät ja joukon tavaroita rantaamme, uusi vaihe kesälomaelämässä oli alussa; ensimmäisenä kesänä puoli lomasta Anttolassa ja toinen puoli vielä vanhassa kesäpaikassamme Nummelassa, joka sitten myytiin pois.

Vuodet alkoivat vieriä ja suunnitelmia parannuksista laadittiin. Matka Helsingistä sujui muutaman vuoden ensin autolla kirkonkylän rantaan ja siitä ostamallamme moottoriveneellä perille Keljuun. Heinäpelto kynnettiin ylös ja tilalle kylvettiin nurmikko, jonka leikkaaminen ja lyhyenä pito vaativat ruohonleikkuukoneen ostamista.  Eräänä kesäpäivänä kuului sitten savusaunan takamaastosta traktorin jyrinää. Kävelin ja näin ison puskutraktorin rakentavan uutta Maljalantietä. Tulin sopivaan aikaan, kuljettaja lupasi raivata sivuhaaran torpallemme. Se kävi nopeasti; isot kivenmöhkäleet siirtyivät voimalla syrjään ja näin syntyvälle pohjalle kone levitti soraa ja hiekkaa, jota se kaivoi hiekkaisesta metsänpohjasta. Aikaa kului neljä tuntia; itse laskeskelin, että käsityönä olisi mennyt pari kesää. Ja seuraavalla kerralla saavuimmekin sitten autolla perille!

Tapahtui muutakin. Puhelinlinjoja rakennettiin alueelle ja haara meidänkin mökillemme. Olimme hetken pärjänneet autoon hankitulla ARP-puhelimella, joka käsihaulla etsi vapaata kanavaa Puumalan linkistä. Aluetta sähköistettiin ja mökkimmekin sai sähköt sekä samalla sähkölämmityksen. Olimme jo toiseen päätyyn saaneet lasiverannan ja toiseen uuden keittiön, pienen makuuhuoneen sekä suihku- ja sisävessatilan. Kurvisen Enu poikineen oli tehnyt hyvää työtä.. Vesi tuli ja meni – alkoi tuntua kotoiselta ja mukavalta.

Saimaakin tuli vähitellen tutuksi; sen selät ja sokkeloiset reitit, kanavat kauniine ympäristöineen. Pieni vene korvautui suuremmilla ja viimeksi Flying albatrossilla, jolla monet kesät kuljimme vesistöä pitkin ja poikin välillä yöpyen vierasvenesatamissa mutta useimmiten yksinäisen rannan lahdenpoukamassa, jossa sai olla omassa rauhassa aivan toisin kuin Suomenlahdella, jossa vene kiinnittyi veneeseen hiemankin paremmassa poukamassa. Mutta sekin vaihe loppui aikanaan.

Neljä vuosikymmentä. Jos on muuttunut kesäpaikkamme on muuttunut itse Anttolakin. Vanhat rantamakasiinit ovat korvautuneet uusilla, laituri on rakennettu uudelleen, palvelut monipuolistuneet, hiekkatiet asfaltoitu. Terveyskeskus ja apteekki ovat muuttaneet uusiin osuuspankin talon tiloihin, jonne on sijoittunut myös mm. terveyskeskus. Sale on saanut uuden rakennuksen ja K-kauppaa uudistettu mutta T-kauppaa ei enää ole. Vanha puukirkko mäen harjalla kutsuu kesävieraatkin kesästä kesään yhteiseen jumalanpalvelukseen sekä kirkkokahveille, joilla tapaa vanhoja tuttuja sekä solmii uusia tuttavuuksia.

Joskus tuttavat kysyvät, kuinka kaukana kesäpaikkamme on ja kuinka siellä viihdymme. Mitäpä vikaa Keljuntaipaleen tilalla Hylkylän kylässä Jumalan selän takana on, vastailemme leikkisästi. Rankien lisäksi minun sisareni perheineen on lähinaapuri ja Airin jo edesmenneen veljen mökki hieman kauempana. Kukapa ei mansikkapaikassaan viihtyisi? 

Raimo Ilaskivi